Zipipop ja Markku Silén ovat luomassa Suomen suurinta sosiaalisen median kehittämisverkostoa organisaatioiden kilpailukyvyn kehittämiseksi.
Markku Silén, Winnovation Oy:n toimitusjohtaja on aloittanut Zipipopin hallituksen puheenjohtajana elokuussa 2009. Silén toimi Accenturen Suomen ja Pohjoismaiden toimitusjohtajana vuosina 1994-2007. Zipipopin ja Silénin tavoitteena on luoda Suomeen kansainvälinen sosiaalisen median kehittämisverkosto.
Mukana Zipopin kanssa hankkeessa ovat aloittaneet jo suomalainen Fifth Element ja kiinalainen ohjelmistoyritys Ethos Technologies sekä teleoperaattori TDC. "Etsimme jatkossa hankkeeseen myös valtiovallan, median ja tutkimusyhteisöjen edustajia. Tavoitteenamme on vauhdittaa sosiaaliseen mediaan perustuvaa yhteistyötä ja toiminnan kehittämistä suomalaisissa organisaatioissa", sanoo Silén.
"Uskon sosiaalisen median läpimurtoon organisaatioiden uutena kommunikaatioympäristönä lähivuosina", sanoo Silén. "Asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden ja oman henkilöstön tehokas osallistaminen ja vahva yhteisöllisyys tulevat olemaan entistä tärkeämpiä kilpailutekijöitä useimmille organisaatioille. Avoin innovaatio, tutkimusyhteisöjen ja yritysten välinen yhteistyö ja asiakkaiden tehokas mukaan ottaminen yrityksen kehittämiseen ovat tulevaisuuden kilpailukyvyn perusedellytyksiä Suomessa", jatkaa Silén. "Kansainvälisesti maailman johtavat yritykset ovat viimeisen vuoden aikana avanneet lukuisia innovaatio- ja palautekanavia asiakkailleen käyttämällä esimerkiksi Twitter- tai Facebook-sovelluksia. Suomalaiset yritykset saattavat olla jo jälkijunassa", varoittaa Silén.
"Sosiaalisen median kokemus on nuoressa polvessa, jolta toisaalta puuttuu liiketoimintakokemusta ja tietämystä yritysten prosesseista ja muutosjohtajuudesta. Olen vakuuttunut, että verkostoitumalla tehokkaasti Ethos Technologies, Fifth Element, TDC ja Winnovation yhtiöiden kanssa pystymme auttamaan kaikkia suomalaisia organisaatioita niiden innovaatioprosesseissa sekä esimerkiksi markkinoinnissa, asiakaspalvelujen ja tuottavuuden kehittämisessä", kommentoi Zipipopin toimitusjohtaja Helene Auramo.
"Olemme yhteistyöverkostomme kanssa jo tuotteistaneet organisaatioiden johdolle suunnatun muutosohjelman, jonka avulla yritys voi tunnistaa oman liiketoimintansa kannalta keskeiset mahdollisuudet sosiaalisen median hyödyntämisessä. Me emme ainoastaan konsultoi, vaan toteutamme myös yhdessä organisaatioiden kanssa sosiaalisen median ratkaisut ja muutosvalmennuksen. Pystymme soveltamaan innovatiivisia ja joustavia kehittämismenetelmiä sekä ohjelmointiosaamista Kiinasta kustannustehokkaasti", toteaa Silén.
Zipipop on vuonna 2007 heinäkuussa perustettu sosiaalisen median toimisto, joka on voitti 2008 Barcelonassa Mobile 2.0 tapahtumassa "Euroopan lupaavimman mobiili startup" -tittelin. Yritys esiintyi myös ainoana pohjoismaisena start-up yrityksenä Pariisissa LeWeb tapahtumassa viime vuonna. Zipipop on ollut tänä vuonna paljon esillä eri medioissa sosiaalisen median kommentaattorina ja joidenkin alan tapahtumien pääpuhujana.
Silén on viimeisen kahden vuoden aikana rakentanut vahvaa yhteistyöverkostoa yritysten innovatiivisten liiketoimintaratkaisujen toteuttamiseksi. Hän on omistajana ja hallituksen jäsenenä Zipipopin lisäksi mobiiliratkaisuja toteuttavassa Fifth Elementissä ja kiinalaisessa Ethos Technologies ohjelmistopalveluyhtiössä. "Olemme luoneet kiinteässä yhteistyössä toimivan verkoston, joka pystyy tuottamaan sosiaaliseen mediaan ja mobiilisovelluksiin pohjautuvia innovatiivisia ratkaisuja erittäin kustannustehokkaasti. Verkoston ensimmäisenä yhteisenä asiakkaana ja tietoliikennealueen yhteistyökumppanina Suomessa on TDC, joka edelleen kehittää myös asiakaspalvelukonseptiaan ja portaaliympäristöään."
Lisätietoja:
Markku Silén, Winnovation
puh.: +358 400 444 038
email: [email protected]
Helene Auramo, Zipipop
puh.: 050 492 1999
email: [email protected]
Esa Parjanen, TDC
puh.: 050 994 2410
email: [email protected]
Jukka Sonninen, Fifth Element
Puh.: 0400 446 110
email: [email protected]