29. marraskuuta 2011

Zipipopin markkina-alue laajenee

Tämän vuoden loppusyksy on ollut meillä erityisen vauhdikasta. Olemme olleet vetämässä lukuisia workshopeja ja esiintymisiä sekä suunnitelleet ja toteuttaneet sosiaalisen median toimenpiteitä ja kampanjoita. Olemme tehneet useita sosiaalisen median ohjeistuksia ja strategioita. Muutaman viikon päästä pidämme Zipipop Foorumin julkishallinnon asiakkaillemme. Siinä muutamia asioita, mihin aikamme on mennyt asiakkaidemme parissa.
Olemme Zipipopissa jo hetken haaveilleet globaaleista asiakkaista ja nyt olemme vihdoin päässeet siihen pisteeseen. Olemme muutaman viikon sisällä saaneet ensimmäiset kolme globaalia yritystä asiakkaiksemme, missä pääsemme miettimään sosiaalista mediaa globaalilla tasolla. Syitä tähän innostuneisuuteemme ovat mm. seuraavat asiat:
  • Seuraamme jatkuvasti alan tapahtumia ulkomailla. Zipipopin yrityskieli on myös aina ollut englanti. Tämä siirto kansainvälisiin yrityksiin on meille tästä syystä luonnollista.
  • Sosiaalinen media on loppujen lopuksi globaalia ja se, että pääsemme suunnittelemaan ja toteuttamaan sitä Suomea laajemmalla tasolla on meistä erityisen mielenkiintoista.
  • Suomi ei valitettavasti ole sosiaalisessa mediassa edelläkävijä. Olemme innoissamme siitä, että pääsemme eturiviin miettimään sosiaalisen median ratkaisuja asiakkaiden kanssa, joilla on jo sen suhteen pidempiaikaisempaa kokemusta. Toivomme, että kansainvälisillä kokemuksillamme pystymme tarjoamaan myös nykyisille asiakkaillemme entistä parempia ratkaisuja.
  • Suomen markkinat ovat rajalliset ja uskomme tätä kautta saavamme uusia kiinnostavia asiakkuuksia.
Otamme nämä haasteet vastaan erityisen motivoituneina ja kunnianhimoisina. Päivitämme referenssilistaamme Facebookiin sitä mukaan kun saamme asiakkailtamme luvan siihen.

15. marraskuuta 2011

Syitä sosiaalisessa mediassa tapahtuvan sosiaalityön suosioon



Sosiaali- ja nuorisotyö on viime vuosina ottanut ennakkoluulottomasti käyttöönsä sosiaalisen median tuomat mahdollisuudet. Onko syynä sitten sosiaalisuuden keskeinen asema alalla, vapaaehtoisten ym. tarjoamat halvat resurssit, sosiaalisen median kustannustehokkuus vai vaan alan nopealiikkeisyys, on hankala sanoa. Tässä muutamia ajatuksia edellä arvailluista syistä:

Luonteeltaan sosiaalinen työ
Sosiaalityössä markkinointiviestinnän merkitys on pysynyt melko pienenä, mikä on saattanut pienentää myös kynnystä aloittaa vuorovaikutteisen viestinnän verkossa. Asiakkaiden pariin jalkautumisista nettifoorumeissa ei ole pelätty. Hankalista asioista on jouduttu keskustelemaan aiemmin jo esimerkiksi auttavissa puhelimissa ja oikeiden toimintatapojen ja ohjeistusten laadinta on saatettu aloittaa jo tässä vaiheessa.

Vapaaehtoiset resurssina
Varsinkin nuorisotyön piirissä vapaaehtoisten tai muuten ilmaisen työvoiman rooli sosiaalisen median kanavien sisällöntuotannossa on keskeinen. Nuorisotyössä vapaaehtoisten nuori ikä on varmasti myös yksi tekijä, mikä on vaikuttanut toteutusten laatuun. Nettinatiivinuorille uusien verkkoteknologioiden ymmärrys tulee jo melkein äidinmaidossa.

Kustannustehokkuus
Järjestöille jotka jo muutenkin toimivat hyvin pienillä budjeteilla, sosiaalinen media tarjoaa tee-se-itse markkinointimahdollisuuksia, joissa mainostoimistojen apua ei aina tarvita. Uusien verkkopalveluiden tarjoamat markkinointikanavat eivät edellytä suuria alkuinvestointeja vaan enemmänkin epäonnistumisten sietokykyä ja kärsivällisyyttä.

Alan nopea liikkeisyys
Varsinkin julkisella sektorilla, minne taloudelliset mittarit eivät vielä täysin ole rantautuneet, on välillä havaittavissa suurempaa riskinottokykyä uusien markkinointikonstien kanssa kuin yrityspuolella. Sosiaalisen median hyödyn mittaaminen kun ei ole kaikkein suoraviivaisinta puuhaa ja siihen resurssien uhraaminen voi hankalasti perusteltavissa johtotasolle.

Haasteet
Samalla kun yllämainitut syyt voidaan nähdä sosiaalisen median käyttöä edistävinä tekijöinä ovat jotkut niistä myös samanaikaisesti sille uhkia. Vapaaehtoistyö on luonteeltaan usein sesonki- tai hankemaista, jolloin toiminnan pitkäjänteinen kehittäminen kärsii kehittäjien vaihtuvuudesta. Pienet budjetit saattavat estää laajemman näkyvyyden saavuttamisen, jolloin hyväkin idea voi kuihtua kun tuloksia ei ole saavutettu riittävän tiukassa aikataulussa. Taloudellisten mittareiden puuttuminen taas saattaa johtaa siihen, että myös muut menestysmittarit ovat vajavaisia.

Kuitenkin sosiaalityön keskeisintä piirrettä eli luontevaa vuorovaikutusta asiakkaiden kanssa, ei voida nähdä kuin pelkästään positiivisena puolena, josta on hyvä lähteä suunnittelemaan palveluita myös sosiaalisen median ympäristöihin.

Sosiaalityö ja sosiaalinen media

View more presentations from Zipipop



4. marraskuuta 2011

Harjoitus tekee mestarin

Ensimmäiset päivät Zipipopin uutena harjoittelijana ovat nyt takanapäin ja olo on mitä mainioin. Aika on vierähtänyt todella vauhdilla monenlaisten mielenkiintoisten projektien parissa. Olen oppinut sosiaalisen median alkeet ja ei voi muuta sanoa, kun että nälkä kasvaa syödessä.

Toimiston tiimi on mahtava! Erilaiset persoonat rakentavat luovan ja idearikkaan työyhteisön, jossa sana on vapaa. Kahvia keittävät kaikki ja ilmapiiri on muutenkin mukavan leppoisa - siitä huolimatta, että työtahti onkin ajoittain melko hektinen. Zipipopin työntekijöistä huokuu innostus ja he ovat jatkuvasti ajan tasalla sosiaalisessa mediassa tapahtuvista muutoksista. Myös itse olen aloittanut ahkerasti seuraamaan eri medioita ja ymmärtänyt kuinka nopeasti muutokset tapahtuvat, teknologia kehittyy jatkuvasti. Markkinointiviestintä kun on pääaineeni tuntuu luontevalta hyödyntää sosiaalista mediaa nimen omaan markkinoinnin eri osa-alueissa. Sosiaalisesta mediasta on kuitenkin moneen muuhun. Mihin kaikkeen, sen tulen selvittämään seuraavien kuukausien aikana.

Zipi-tiimiin tunsin itseni alusta alkaen erittäin tervetulleeksi ja uskonkin meidän yhdessä kehittävän jos jonkinnäköistä menestystarinaa. Uskon myös, että minulla on antaa Zipipopille vähintään yhtä paljon kuin Zipipopilla on antaa minulle. Hiljalleen hyvä tulee. Lainaten Paul Ardenia: "It's not how good you are, it's how good you want to be".


t. Kirsikka